Hinnasto

Varhaiskasvatusmaksut

Satumetsän hoitomaksun suuruuteen vaikuttavat lapsen hoitoaika, palvelusetelin tai yksityisen hoidon tuen suuruus sekä vanhempien tulot. Palvelusetelillä perheen maksettavaksi jäävä osuus on sama kuin kunnallisessakin varhaiskasvatuksessa.

Kesäajan maksut

Varhaiskasvatusmaksu peritään jokaiselta kuukaudelta, myös Satumetsän kiinnioloaikana. Jos lapsi lomailee kesäkuukausina kaksi kuukautta, ei elokuun varhaiskasvatusmaksua peritä.

Varhaiskasvatuspaikan irtisanomisaika on yksi kokonainen kalenterikuukausi.

Varaus-/takuumaksu Satumetsässä on 200 €. Varausmaksu maksetaan Satumetsän tilille ennen varhaiskasvatussuhteen aloittamista ja palautetaan takaisin vanhemmille, kun Varhaiskasvatussuhde on päättynyt ja varhaiskasvatussopimusta on yhdessä noudatettu.

Varausmaksua ei palauteta, mikäli varhaiskasvatussuhde peruuntuu ennen varhaiskasvatussuhteen aloittamista.

Varhaiskasvatusmaksut palvelusetelillä oleville lapsille:
Varhaiskasvatusmaksu eli vanhempien omaosuus palvelusetelillä on 0–288 €/kk, riippuen perheen tuloista ja varhaiskasvatustuntien määrästä viikossa. Turussa palvelusetelin arvo määräytyy hoitoajan ja perheen tulojen mukaan. Perheen maksettavaksi jää palvelusetelin arvon ja Satumetsän perimän maksun välinen erotus. Lisätietoa Turun kaupungin palvelusetelistä ja kuntalisästä saat Turun kaupungin sivuilta. Palveluseteleistä voi kysyä myös meiltä.

Yksityisen hoidon tuki

Yksityisen hoidon tuen suuruus riippuu lapsen hoitoajasta ja perheen tuloista.  Yksityisen hoidon tuki koostuu hoitorahasta, hoitolisästä ja mahdollisesta kuntalisästä. Vanhemmat hakevat KELA:lta yksityisen hoidon tukea, joka maksetaan suoraan päiväkodille. Lisätietoa yksityisen hoidon tuesta saat Kelan sivuilta tai kysymällä meiltä.

Otamme varhaiskasvatukseen myös ulkopaikkakuntalaisia, joiden varhaiskasvatusmaksua ja kuntalisää voi tiedustella omasta kunnasta ja meiltä Satumetsästä.